Teuvan naisen kansallispuku

Teuvan puvun suunnittelu lähti liikkeelle Perälän maamiesseuran naisosaston toimesta. Mallin pukuun kokosi maisteri Tyyni Vahter vuonna 1950. Koska Teuvalta on kansallismuseon kokoelmissa vain tasku, oli pukumalli suunniteltava muistitiedon, yleisen pukutietouden ja naapuripitäjien esineistön nojalla. Teuvalla muistettiin entisajan ”pöydänjalkaisia” juhlahameen kuvioita, jotka tarkoittavat flammuraitoja.

Koska Teuva on ennen kuulunut Närpiöön, missä on suosittu punaisia JUHLAHAMEITA, Vahter valitsi pohjaväriksi pehmeänpunaisen. Alahärmäläisen flammuhameen mukaan kankaaseen valittiin 3,5 cm leveät flammutäpläiset raidat. Mustan lyhyen PARKKUMILIIVIN malli on Närpiöstä tallennetusta liivistä.
Myös pystykauluksellisen PAIDAN kirjonta ja olkapäiden pitsikoristeet ovat ruotsalaiselta Pohjanmaalta; mallina ovat Kristiinankaupungin maalaiskunnan ja Lapväärtin Kansallismuseossa olevat paidat. ESILIINA on valkoinen. Pienen kirjaillun KOPPAMYSSYN malli on Närpiöstä, päällyssilkin sininen väri vaihdettiin punaiseksi. Myssyssä on kukallinen takarusetti. Tykki on raumanpitsiä. Pirtanauhassa riippuvan pitkulaisen TASKUN malli on Teuvalta. Tasku on hamekangasta. Helysolki on sama kuin Jurvan, Seinäjoen ja Peräseinäjoen puvuissa.

Lähteet: Toini-Inkeri Kaukonen, Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, WSOY 1985

Puvun tarvikkeita, osia ja koko pukua toimittaa Helmi Vuorelma Oy Lahdessa. Pukua vuokraa Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura Seinäjoella.