Soinin naisen kansallispuku

Pukumallin tilaajina ovat olleet Soinin maa- ja kotitalousnaiset ja kunnan kulttuurilautakunta. Kansallispukuraadin 1982 hyväksymän puvun suunnittelu tapahtui filosofian tohtori Maija-Liisa Heikinmäen johdolla.

Pitäjässä toimitettiin 1978 vanhojen tekstiilinäytteiden keruu. Puretun hirsirakennuksen ikkunantilkkeistä löytyi sopiva kangasmalli kansallispuvun hametta varten.
HAME on poimutettu. Pohjaraita on värjäämätöntä heleänharmaata. Kapeissa raidoissa on punaista ja mustaa. Mustassa PARKKUMILIIVISSÄ on kaksirivinen messinkinapitus, alkuperäiskaavan, alavutelaisen körttiliivin mukaan. Pitkässä PAIDASSA on alkuperäismallille uskollisesti avara kulmikas pääntie ja pystykaulus. ESILIINA on joko mustaa villamusliinia tai käsinkudottua valkopunaraitaista puuvillapalttinaa pystyraitaisena. Mallitilkku on Etelä-Pohjanmaalta. TASKUN päällinen on pienikukallista painettua punaista puuvillakangasta keuruulaisen mallin mukaan. Vaskikoukun eli taskuhakasen malli on Soinin entisestä emäpitäjästä Lappajärveltä.

PÄÄHINEENÄ on tältä alueelta tunnettu korvamyssy, jonka päällinen on samaa kukallista kangasta kuin taskussa. Myssyssä voidaan juhlallisissa tilaisuuksissa käyttää tykkimyssyn pitsiä, esimerkiksi kansallispukuneuvoston teettämää floderi mallia. Paljinsoljen malli on Lehtimäeltä. SUKAT ovat luonnonvalkoista puuvillaa tai villaa, KENGÄT mustat sileät avokkaat.

Lähteet: Toini-Inkeri Kaukonen, Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, WSOY 1985

Tietoja puvun hankinnasta antaa Soinin maa- ja kotitalousnaiset.