| Jalasjärven naisen kansallispuku Jalasjärvellä kansallispukua ryhdyttiin kokoamaan vuonna 1926. Emäntä Hilja Köykkä kävi kirjeenvaihtoa professori U. T. Sireliuksen kanssa. Tuolloin hanke kariutui, koska olemassa olleiden kangasnäytteiden pohjalta ei saatu luotua kokonaisuutta. Kansallispukuhanke virisi uudelleen Jalasjärvi - Seurassa professori Toivo Vuorelan aloitteesta 1950 luvun alussa. Mallin kokosi maisteri Tyyni Vahter vuonna 1952. Punapohjaisessa HAMEESSA on 12 moniväristä isoflammuista kapeahkoa raitaa; kankaan malli on Kansallismuseoon tallennetusta jalasjärveläisestä vanhan hamekankaan kappaleesta. Mustanvihreän PARKKUMILIIVIN kaava on samasta Vähänkyrön liivistä kuin Etelä-Pohjanmaan puvussa, liivin vaskisten parisolkien tähtikuvio on otettu jalasjärveläisistä valjaista. PAIDAN kaava on sama kuin Etelä-Pohjanmaan puvussa, mutta siihen on lisätty pyöreähkö alaskääntyvä kaulus, jonka reikäommelmalli on tallennettu Vöyriltä. Pukuun kuuluu valkea ESILIINA. Pirtanauhassa roikkuvan mustan VERKATASKUN värikirjonnan aiheet ovat eräästä Alahärmän kirjaillusta peitteestä. Punaisen tai mustan KOPPAMYSSYN malli on tallennettu Kansallismuseoon Jalasjärveltä; siinä on ruudullinen takarusetti. Kirjaillun tykin malli on tallennettu Pohjanmaalta. Levyriipuksen esikuvaa ei ole tiedossa. Lähteet: Toini-Inkeri Kaukonen, Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut, WSOY 1985 Terhi Käkelä, Historiaa Jalasjärven kansallispuvusta Jalasjärven Joulu lehti 1990 Terhi Rintala, Kansallispuku kertoo oman pitäjän historiaa Jalasjärven Joulu lehti 1994 Puvun hankkijat voivat kääntyä Jalasjärven kansalaisopiston puoleen. Pukua valmistaa myös Helmi Vuorelma Oy Lahdessa. Pukua vuokraa Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura Seinäjoella. |