Kansallispuvut ovat kotolämpöisiä Etelä-Pohjanmaan kansallispuvuissa on selkeä omaleimaisuus samoin kuin koko maakunnan muillakin kansanomaisen kulttuurin alueilla. Pukujen esikuvissa, kansanomaisissa juhlapuvuissa, näkyy maakunnan asema läntisen kulttuurin porttina ja uusien virtausten välittäjänä lännestä sisämaahan päin. Maakunnan talonpoikaispurjehtijoiden Tukholman matkoilla saamat vaikutteet muovasivat kaikkea elämää, juhlaa ja arkea, tapoja ja tavaroita. Jo 1700-luvun lopussa rintamaiden ammattikutojat jäljittelivät kangaspuissaan meren takaa tuotuja konstikankaita ja liittivät Euroopan pohjoisen maakunnan maailmanlaajuiseen ketjuun, jossa samat taidot ja työtavat ulottuvat itäisen Aasian ikivanhoihin kulttuureihin. Kansanomaisissa vaateparsissa materiaalit olivat villaa, pellavaa, puuvillaa ja näitä luonnonmateriaaleja käytetään kansallispuvuissakin. Vanhoja kasvi- ja eläinkunnan värisävyjä tavoitellaan nykyään kemiallisin keinoin. Kauppayhteydet Tukholman kautta Eurooppaan ja muualle maailmaan kuljettivat ostokankaatkin kansan ulottuville, joten silkkejä on Länsi-Suomessa käytetty naisten asusteissa sekä miesten kaulaliinoissa. Länsi-Suomessa naisten kansallispukujen liivien ja hameiden raitakankaat on kirjottu kangaspuissa. Niiden flammuraidat, täplä- tai vinoneliöiset kuviot on aikaansaatu kansainvälisellä ikat-menetelmällä, joka tunnetaan laajalti eri puolilla maailmaa. Maakuntamme naisten puvuissa hame ja liivi ovat erillisiä. Pukuun kuuluu entisajan kivijalkapaidan mallin mukaan mukailtu puolipellavainen paita, jonka hihansuissa ja kauluksessa on vaatimattomia reikäompeleita. Esiliina, usein silkkiä, on tärkeä osa naisen pukua, samoin päähine, joka Etelä-Pohjanmaalla oli useimmiten silkillä päällystetty koppa- eli tykkimyssy nyplättyine pitseineen. Korut ja silkkihuivit saatiin markkinatuliaisina tai kihlalahjoina. Suuret helusoljet tai levyriipukset samoin. Käsinkudotut sukat olivat jo kansanomaisissa asuissa värilliset ja kengät mustat nauhalliset avokkaat, samoja käytetään nykyisissä juhla-asuissa. Maakunnassamme miehillä on kansallispukuja vain muutamia. Tosin niistä yksi, Etelä-Pohjanmaan miehen puku on levinnyt koko maahan, sitä hankkivat muutkin kuin eteläpohjalaiset. Miesten puvuille on ominaista pellavaloimeen kudotut raidalliset villaliivit sekä sarkatakit ja –housut, joiden leikkaukset osoittavat vanhan asun käytännöllisyyden nykyiseen tyylipukuun verrattuna. Myös säämiskähousuja maakuntamme miehet ovat pitäneet, vaikka ne eivät olekaan yleistyneet nykyisissä kansallispuvuissamme. Suurihihaiset pitkähköt paidat ovat edelleen puolipellavaa ja hihansuiden kalvosimet sekä kauluksen istutus sekä etuhalkio on tehty huolella poimuttaen ja kirjoen. Miesten päähineinä käytettiin korkeita huopahattuja tai pelli- eli lippalakkeja ja ne ovat edelleen kansallispuvun tärkeitä asusteita. Miesten pukujen koreutena olivat messinkinapit ja helavyöt puukkoineen sekä koko asun viimeistelijänä silkkihuivi hiirenkorville sidottuna paidan ylimmän napin peittäjänä. Vanha kansanomainen juhla-asu oli tärkeä osa henkilökohtaista omaisuutta, sen osat rikkinäisinäkin mainitaan vanhoissa perunkirjoituksissa. Myös nykyinen kansallispuku on arvokas juhla-asu, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Tohtori Theodor Schwindt, maamme varhaisimpia pukututkijoita, kirjoitti aivan 1900-luvun alussa ilmajokelaisille, kun oli saanut valmiiksi Ilmajoen naisen kansallispuvun luonnokset, että ilmajokiset naiset tuntisivat itsensä kotolämpöisiksi näissä perinteisissä asuissaan. Näin voi toivottaa nykyihmisellekin: tuntekaamme itsemme kotolämpöisiksi niin nuoret kuin vanhat, niin naiset kuin miehetkin kantaessamme sukupolviemme perintöä kansallispuvuissamme. Museotoimenjohtaja Marja-Liisa Haveri-Nieminen Suomen Kansallispukuneuvoston raadin jäsen