Etelä-Pohjanmaan naisen kansallispuku

Etelä-Pohjanmaan naisen kansallispuku on yksi vanhimmista suomalaisista kansallispuvuista. Professori U.T.Sirelius julkaisi sen Härmän-Isonkyrön seudun eli Keski-Pohjanmaan puvun nimellä 1922. Puvun komea hame on ikat- eli flammuvärjätyistä langoista kudottua kuvioraidallista nelivartista pomsia. Professori Sirelius otti pukuun mustan pomsiliivin. Hänen hyväksymänään liiviä valmistettiin vuosikymmenet myös samettisena.

Kansallispukuraati muutti 1984 puvun nimen Etelä-Pohjanmaan naisen kansallispuvuksi. Päätös oli oikeutettu, koska puvun kaikkien osien esikuvat ovat eteläiseltä Pohjanmaalta useasta eri pitäjästä. Perinteisesti toteutetun pukukokonaisuuden kaikki lähtökohdat ovat Kansallismuseon kokoelmista.

HAME JA LIIVI
Peräseinäjoelta talletettu, 1700-luvun lopusta peräisin oleva hame on antanut värit, kudontatavan ja ompeluohjeet nykyiselle hameelle. Tarkistettuun pukuun kuuluu kaksi liiviä, toinen musta ja toinen raidallinen. Sireliuksen alkuperäissuunnitelmaa noudattaen on puvussa säilytetty musta vähäkyröläiseen malliin pohjautuva liivi, nyt kuitenkin ostoverasta tehtynä. Toisena vaihtoehtona on hameen kanssa samanikäinen raidallinen vähäkyröläisliivi alkuperäisessä asussaan nelivartisesta pomsista valmistettuna.

PAITA
Paita on puolipellavaa ja mallina ns. Suomi-paita pitkänä kivijalka versiona.

ESILIINA
Esiliina on tummanvihreää silkkiä ja malliltaan laaja. Kiinnittiminä toimivat kapeat ripsinauhat kuten alkuperäiskappaleessakin.
Puvun MYSSY ja TASKU ovat alahärmäläistä alkuperää. Myssyn pohja on kermanväristä vaaleaa silkkiä, joka kirjotaan silkkilangoin. Myssyn tykissä on raumalainen frimodiglai-pitsi. Tarkistuksessa taskun kohdalla tehtiin kompromissi. Se toteutettiin Sireliuksen tapaan hameen tilkuista mutta alkuperäisesimerkin kokoa ja muotoa noudattaen. Museokappale on tehty useasta erilaisesta painetusta puuvillakankaan tilkusta. Puvun kanssa käytetään ylistarolaista kullattua helu-solkea. SUKAT ovat vihreät ja KENGÄT länsisuomalaisille puvuille tyypilliset mustat solki- tai nauhakengät.

Tarkistetun puvun tutkimustyön on tehnyt museotoimenjohtaja Marja-Liisa Haveri-Nieminen, ja väri- ja kudontakokeilut sekä lopullisen mallipuvun on toteuttanut kotiteollisuusopettaja Tuula Hermans.

Lähteet: Marja-Liisa Haveri, Taito lehti 1991

Perinteisesti valmistetun puvun ohjeita, materiaaleja, valmiita pukuja ja sen osia saa Etelä-Pohjanmaan museo- ja kotiseutuyhdistykseltä Seinäjoelta. Pukua vuokraa Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura Seinäjoella